torstai 25. lokakuuta 2012

Kisakausi alkaa!

Moi! Paljon on tapahtunut sitten alueleirin, joten oli korkea aika tehdä postaus :) Perjantaina 12.10 meillä oli TNV:n joukkuevoimistelun katselmus Klassikon koululla. Saimme esiintymiskokemusta, arvokasta tuomaripalautetta ja oli kiva nähdä seuran muut joukkueet. Viimeiset kaksi viikkoa olemme hioneet ohjelmia tuomareiden huomioiden perusteella. Laskuja on tarkennettu, yhdennäköisyyttä parannettu ja viimeiset muutokset tehty. Lisäksi olemme keskittyneet esiintymiseen ja ilmaisuun :)


Eilen pidimme yhteistreenit Blue+Celeste+Black lintulassa. Aija veti lämpän, jonka jälkeen esitimme ohjelmia vuorotellen toisten toimiessa yleisönä ja kannustajina :) Tällä kertaa palautetta oli antamassa myös Saara Kuusinen. Hän rohkaisi meitä ilmaisemaan enemmän ja uskaltamaan katsoa yleisöön, varsinkin kun Kupittaalla tuomarit ovat niin kaukana. Toisella kierroksella ohjelmat näyttivät jo paljon ilmaisullisemmilta ja tunnelma välittyi :)


Tällä viikolla olemme myös viimeistelleet pukuja.. joista tekisi mieli lähettää kuva heti!! :) Saimme itse olla mukana pukujen suunnittelussa ja esittää toiveita, suurkiitos myös Aijalle joka on joutunut hengittämään paljettiliimoja meidän treenatessa :D





Vielä vähän aikaa sitten Cailapiin oli kaksi viikkoa, nyt ekat kisat on jo ylihuomenna! Tulkaa kaikki kannustamaan meitä ja muita joukkueita ympäri Suomea kaudenavaus-kisassa :) Seuraava postaus tulee Cailapista ja sen jälkeen haastepostaus ! ;)