perjantai 21. syyskuuta 2012

Alueleiri 15-16.9.2012


Lähtö Alueleirille tapahtui Tuomiokirkolta kymmenen maissa, kun kaikki olivat nukkuneet enemmän tai vähemmän makoisat yöunet. Bussimatkalla Kisakallioon Aija ja Maija puuhastelivat treeninutturoiden parissa. Lisäksi söimme eväitä.


Ensimmäinen tunti oli perustreeni, jonka veti Saara Kuusinen. Jemina sai ilokseen toimia demotyttönä. Sen jälkeen Blue suuntasi Satu Rannan tasapainotunnille ja Celeste Sanna Lepoahon locking-tanssitunnille. Tasapainotekniikkaa harjoitettiin pehmeällä alustalla. Lockingissa oli tarkat käsiliikkeet jotka toteutimme tyylillä.


Seuraavana Saara piti molemmille joukkueille hyppytekehniikkaa. Harjoitttelimme vauhdinottoja erilaisiin hyppyihin, kuten perusharppoihin ja kaariharppaan. Saimme myös tietää pre-hypyn eri nimiä; lätäkkö, piiska ja ponkka. Sitten Bluella oli tuomaritunti ja Celestellä tasapainot. Ruokaa!! Kauan odotettu päivällinen koitti :D


Seuraavaksi oli Bluen vuoro tanssia Celesten suunnatessa Anna Forsmanin tuomaritunnille. Ohjelmaa tehtiin laskuilla ja Anna sai tarttua kaikkiin kohtiin, jotka tarvitsevat vielä lisähuomiota.


Lauantain viimeinen tunti oli Johanna Alhqvistin vartalotekniikka, joka oli todella hyödyllinen. Tunnin lopussa tehtiin vartalosarjaa eri musiikkeihin, ensin "normaaliin", sitten nopeaan ja lopuksi rauhalliseen. Ideana oli kuunnella musiikkia ja löytää aksentteja.


Päivän päätteeksi apuvalkut pitivät loppuverkan, johon kuuluvat ylivenyt eivät olleet suosiossa. Sitten suuntasimme iltapalalle valmentajien mennessä palaveeraamaan. Illalla kokoonnuimme Rantarinteeseen käymään yhteiset säännöt läpi ja tytöt kertoivat kommelluksia menneiltä kausilta :) Sovimme myös ensi kauden painopistealueet: liikkuvuus, jalkatekniikka sekä keskivartalon voima ja hallinta.


Aamulla oli aikainen herätys ja aloimme väkertämään nutturoita. Ravitsevan aamupalan jälkeen haimme kamat ja luovutimme huoneet.


Treenaus alkoi yhdeksältä Saaran lämpän johdolla, josta molemmat joukkueet siirtyivät Sanna Kolin huoltavaan harjoitteluun. Tunnilla opittiin yhtä sun toista syvistä lihaksista ja syvennettiin tietämystä jo ennestään tutuista liikkeistä.

Seuraava tunti oli liikkuvuutta Julia Romanjukin johdolla. Tunti oli kaikkien mielestä monipuolinen ja venyttävä J. Meille kerrottiin myös kotona venyttelemisen tärkeydestä. Ahkeran liikkuvuustreenin jälkeen kirmasimme lounastauolle.


Ruokailun jälkeen leikimme Punttipalloa ja Lontoon bussia kunnes oli aika siirtyä Saaran pitämälle keskivartalon voima –tunnille. Tunnilla teimme mm. lihaksia pallon avulla ja tukijalan voima -treeniä. Jäljellä oli enää Sannan vetämä loppuverkka ja leirin päätös. Kiitos kaikille leiristä!! :)

Loppukevennyksenä tiukat valmentajat :D ja pieni video! (viimeiset kuvat ovat lontoon bussista johon myös Jemina osallistui ;)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kolibriblogi avattu!

Tervetuloa meidän joukkueen blogiin ja sen ensimmäiseen postaukseen! Jotta pystyisitte paremmin seuraamaan Kolibrien tapahtumia, tässä pieni esittely lauseentäydennyksen muodossa :)


Meidän joukkue.. on Kolibrit Blue & Celeste ja seuramme Turun Naisvoimistelijat. Kilpailemme 10-12 -vuotiaiden sarjassa kahtena joukkueena, mutta treenaamme osan treeneistä aina yhdessä.

Joukkue sai alkunsa.. kun TNV:n sisarjoukkueet Blue ja Kolibrit yhdistyivät kesällä 2012. Muutoksiin tottuminen vie aikansa, mutta minusta olemme jo hyvällä mallilla :) Tiimin myötä meillä on yhteiset valkut ja paljon uusia treenikamuja!

Voimistelijoita on.. yhteensä 18, kaikki vuosina 99 - 02 syntyneitä. Bluessa voimistelee Eevi, Ella, Emilia, Jenna, Nuppu, Renita, Sanni sekä Wilma ja Celestessä Bea, Essi, Ida, Jadena, Lotta, Olga, Rebecca, Siiri, Sonja ja Veera.


Harjoittelemme.. tavoitteellisesti 4 kertaa viikossa, johon kuuluu myös baletti ja rytminen voimistelu. Osa meistä aloitti rytmisen tänä syksynä, osa kilpailee jo luokissa 1-3.

Ensi kaudella.. kaikilla on välineenä naru! Bluen teema on tytön ja hevosen välinen ystävyys ja Celesten kello + kiire & rauha. Tavoitteemme on nostaa viime kauden kategorioita (3-4) ja hioutua vielä yhtenäisemmäksi tiimiksi :) (ja tietysti kehittyä hypyissä, liikkuvuudessa, rytmisessä.. Olemme valmiita uusiin haasteisiin! ;)

Meidän valkut.. on Aija ja Maija sekä rytmisessä Janette. Lisäksi meillä on kolme apuvalkkua; Rosa, Jemina ja Anna.

Seuraava koitoksemme.. On Aluevalmennusringin leiri tänä viikonloppuna Kisakalliossa! Nähdään siellä, tai viimeistään Cailapissa :)